RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 146
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite liikennejärjestelyistä sekä -merkeistä Kuikkatiellä
Kunnanhallitus 30.09.2024 § 146
2/00.01.03/2024
Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302
Valtuutettu Jari Saario jätti valtuustoaloitteen liikennemerkkien pystyttämiseksi kunnanvaltuuston kokouksessa 16.9.2024 § 49.
Aloitteessaan valtuutettu Saario esittää selvitettävän liikennemerkin pystyttämisestä Kuikkatielle. Syynä aloitteeseen Saario esittää, että Kuikkatiellä sijaitsee uimaranta ja kadun varrella käy paljon lapsia leikkimässä ym. Hidastetöyssyt eivät Saarion mukaan ole hidastaneet tarpeeksi liikennettä Kuikkatiellä.
Vaikutusten arviointi
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tietoonsa ja lähettää sen valmisteltavaksi tekninen ja ympäristötoimialalle. Aloite on käsiteltävä 31.12.2024 mennessä.
Päätös Esityksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet toimialajohtaja / tekninen ja ympäristötoimiala
palvelusihteeri / tekninen ja ympäristötoimiala
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |