RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion 2024 toteutuminen 1 - 7 kk
Kunnanhallitus 09.09.2024 § 141
Valmistelija Harri Korhonen, kunnanjohtaja, puh. 044 493 8304
Talousarvion sekä käyttösuunnitelmien seuranta ja raportointi valtuustolle tapahtuu kolmannesvuosittain siten, että 1. raportti tehdään huhtikuun tilanteen mukaisena, 2. raportti elokuun tilanteen mukaisena, 3. raportointi tapahtuu tilinpäätöksen yhteydessä.
Talouden toteutumisen seuranta on kuitenkin jatkuvaa ja kunnanhallitukselle tuodaan säännöllisesti tiedoksi viimeisin toteumaraportti. Tällä hetkellä kirjanpitoon on kirjattu talouden toteutuminen ajalta tammi-heinäkuu 2024.
Tuloslaskelma 1-7 kk (58 ,3 %)
TA 2024 Tot %
Tuotot 1 701 000 719 576 42,3
Kulut 7 520 458 4 384 873 58,1
Verotulot 6 408 000 3 504 122 54,7
Tulos -695 998 -909 779
Talouden seurataan, on otettu käyttöön Pohjois-Savon Monetra Oy:n tuottama talouden suunnitteluohjelma (TALSU). Kuluvana vuonna on otettu käyttöön myös ennuste, jonka tavoitteena on parantaa tilinpäätöksen ennustettavuutta. Ennuste muodostuu talousarvion toteutumisesta ja loppuvuoden talousarvio-osuudesta. Ennuste tarkentuu mitä pitemmälle talousarviovuosi etenee.
Oheismateriaalit:
- tuloslaskelma 1-7 kk (ulkoinen)
- valtuustotason toteumavertailu 1-7 kk (ulkoinen)
- ennuste 1-7 kk
Vaikutusten arviointi Päätös vaikuttaa kuntastrategian päätavoitteeseen seitsemän: Kuntatalous on tasapainossa.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi talousarvion toteuman 1 -7 kk ja esittää sitä edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Esityksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet Kunnanvaltuusto
Kunnanvaltuusto 16.09.2024 § 39
22/02.02.02/2024
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee talousarvion toteuman 1-7 kk tiedokseen.
Päätös Esityksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |