Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 41


Liite 3 Talouden tasapainotusohjelma 2024 - 2025
Liite 4 Vos hakemus

 

Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 127 

 

 

 

Valmistelija Harri Korhonen, kunnanjohtaja, puh. 044 493 8304

 

 Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.

 

 Korotus on tarkoitettu mm. varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta.Tällaisia tarpeita ovat muun tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.

 

 Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä hakemuksessa.

 

 Hakemukset tulee toimittaa 24.9.2024 klo 16.15 mennessä.

 

 Oheismateriaali:

 

-          valtionvarainministeriön kirje 20.8.2024, kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2024

 

Liitteet:

 

-          harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemus

-          talouden tasapainottamisohjelma 2024-2025

 

 

Vaikutusten arviointi Päätös tukee valtuustokauden päätavoitetta seitsemän: Kuntatalous on tasapainossa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:
1) hakee harkinnanvaraista valtionosuutta 585 000 € liitteenä olevan hakemuksen mukaisesti
2) esittää valtuustolle talouden tasapainottamisohjelman hyväksymistä

 

 

Päätös Esityksen mukaan.

 

 

Toimenpiteet ja otteet Kunnanvaltuusto

 Valtiovarainministeriö

 

Kunnanvaltuusto 16.09.2024 § 41  

25/02.02.02/2024  

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy talouden tasapainotusohjelman.

 

 

Päätös Keskustelun kuluessa Satu Viljamaa-Dirks esitti, että talouden tasapainottamisohjelmaan lisätään lause "Talouden tasapainottamiseen tehtävät muutokset on tehtävä kustannusneutraalisti". Arto Nykänen kannatti esitystä.

Keskustelun kuluessa Jarkko Taskinen esitti, että veronkorotuksen osalta tuloveroprosentin korotus poistetaan, sillä veroprosentti määräytyy vasta marraskuun kokouksessa. Jukka Tirkkonen kannatti esitystä.

Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko lisäykset hyväksyä yksimielisesti. Kenenkään vastustamatta lisäystä puheenjohtaja totesi, että lisäykset voidaan hyväksyä yksimielisesti.

Näin ollen valtuusto hyväksyi esityksen sillä lisäyksellä, että talouden tasapainottamisohjelmaan lisätään lause "Talouden tasapainottamiseen tehtävät muutokset on tehtävä kustannusneutraalisti" sekä että tuloveroprosentin korotus poistetaan.

 

Toimenpiteet ja otteet