RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 22.10.2024/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvun ja oppimisen toimialan talousarvioesitys 2025
Kasvun ja oppimisen lautakunta 22.10.2024 § 41
142/02.02.00/2024
Valmistelija rehtori-sivistysjohtaja Teemu Laasanen
Kasvun ja oppimisen toimialan talousarviovalmistelu on vielä lukujen osalta osittain keskeneräinen. Palkkamenoissa huomioidaan noin 2 prosentin korotus.
Varhaiskasvatusta toteutetaan valtakunnallisten perusteiden ja Kaavin kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Varhaiskasvatus on Kaavin kunnassa kirjoilla oleville maksutonta vuonna 2025. Kunnanvaltuuston (16.9.2024) hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman mukaan perhepäivähoito loppuu Kaavin kunnassa kevään 2025 jälkeen.
Perusopetuksessa toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Kaavin koulu toimii yksisarjaisena. Kevätlukukauden 2025 jälkeen erityisopettajien määrä vähenee Kaavin koulussa yhdellä työntekijällä.
Kaavilaisten nuorten yläkouluopetus järjestetään Tuusniemen yhtenäiskoulussa.
Maksullista iltapäivätoimintaa tarjotaan 1. ja 2. luokan oppilaille. Kunnanvaltuuston (16.9.2024) hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman mukaan iltapäiväkerhotoiminta loppuu kevään 2025 jälkeen.
Kansalaisopiston ja kirjaston toiminta jatkuu Kuopion kaupungin alaisuudessa sovitulla tavalla.
Nuorisotoimen osalta jatketaan etsivä nuorisotyö -hanketta. Nuorten kesätyöllistämiseen on varattu määräraha 20 nuoren työllistämiseen, joista viisi voidaan työllistää kesätyösetelillä.
Liikunnallisen elämäntavan kehittämistä Kaavin kunnassa jatketaan. Toiminnalle on tarkoitus hakea rahoitusta myös vuodelle 2025.
Määrärahaleikkauksia on suunniteltu myös liikuntatoimen, nuorisotoimen ja kulttuuritoimen budjeteista jaettaviin avustuksiin. Lisäksi toimialan talousarvioesityksessä on kauttaaltaan vähennetty toimialan koulutus-, tarvike- ja mm. vaatetusmäärärahoja.
Esityslistan liitteenä on vuoden 2025 talousarvioesityksen tekstiosa. Talousarvion numeraalinen osa jaetaan aikataulusyistä kokoukseen mennessä.
Vaikutusten arviointi Esitys tukee valtuustokauden päätavoitetta 7; Kuntatalous on tasapainossa.
Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy esitetyn mukaisen talousarvion tekstiosan sekä numeraalisen osan ja esittää sen kunnanhallitukselle liitettäväksi Kaavin kunnan vuoden 2025 talousarvioesitykseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin ja lautakunta esittää kunnanhallitukselle esitetyn mukaisen talousarvion tekstiosan sekä numeraalisen osan liitettäväksi Kaavin kunnan vuoden 2025 talousarvioesitykseen.
Toimenpiteet ja otteet Kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |