Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 16


 

Kokouksen järjestäytyminen

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto 29.09.2025 § 16  

    

 

 

Kokouksen alussa hyte-koordinaattori Marko Paakkanen kertoi tulevasta hyvinvointikertomuksesta, jonka laadintaan myös vanhus- ja vammaisneuvostolta toivotaan osallistumista. Hän esitteli myös THL:n TEAviisari -mittaristoa (työväline kunnille, hyvinvointialueille ja kouluille). Mittariston tiedot kuvaavat terveydenedistämisaktiivisuutta eli kunnan ja hyvinvointialueen toimintaa asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

 

  

Päätösehdotus Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.

 

 Todetaan estellisyydet.

 

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kaarina Haatanen ja Pirjo Sonninen.