RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen järjestäytyminen
Valtuusto 13.04.2026 § 11
Valmistelu Hallintosääntö § 18:
Kokouskutsu lähetetään sähköisesti vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Kuntalaki § 103:
Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa eli 12 valtuutettua on läsnä.
Valtuutettu ilmoittaa esteellisyytensä ja sen perusteen kokouksen järjestäytymisessä ja ennen asian käsittelyä.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Todetaan esteellisyydet.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Hilkka Tiilikainen ja Jukka Tirkkonen.
Otto-oikeus Ei otto-oikeutta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |