RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 54
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hyvän hallintotavan ja johtamisen sekä sisäisen valvonnan ohjeen hyväksyminen
Kunnanhallitus 02.02.2026 § 17
Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302
Hyvän hallinto- ja johtamistavan sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen tarkoituksena on varmistaa ja edistää hyvää hallintoa ja johtamista sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan käytännön toteutusta.
Kaavin kunnassa on suoritettu riskien arviointityötä kunnanhallituksen 1.12.2014 hyväksttyjen menettelytapojen pohjalta. Riskien hallinnan ohjeistusta on ollut syytä päivittää.
Hyvä hallinto ja johtamistapa kuuluvat hallintolain oikeusperiaatteisiin ja ovat Kaavin kunnan toiminnan perusta. Niiden toteuttaminen on jokaisen viranhaltijan, esihenkilön, työntekijän ja luottamushenkilön vastuulla.
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat osa hyvää hallinto- ja johtamistapaa. Sisäinen valvonta tarkoittaa menettelyjä ja toimintatapoja, joilla johto varmistaa toiminnan laillisuuden, tuloksellisuuden ja tavoitteiden saavuttamisen. Riskienhallinta on järjestelmällinen ja ennakoiva tapa tunnistaa, analysoida ja hallita toimintaan liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia.
Riskienhallinta kuuluu kunnan normaaliin suunnitteluun, seurantaan ja päätöksentekoon. Sisäinen valvonta on keskeinen osa talouden ja toiminnan johtamista, jonka avulla arvioidaan tavoitteiden toteutumista, prosesseja ja niihin liittyviä riskejä.
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää tarkastuslautakunnalta lausunnon hyvän hallintotavan ja johtamisen sekä sisäisen valvonnan ohjeeseen.
Päätös Päätösehdotuksen mukaan sillä lisäyksellä, että kunnanhallitus valtuutti hallintojohtajan tekemään teknisiä korjauksia asiakirjaan ennen lausunnon pyytämistä tarkastuslautakunnalta.
Toimenpiteet ja otteet tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunta 30.03.2026 § 21
Katso kunnanhallituksen kokouksen 2.2.2026 §:n 17 valmisteluosuus.
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta antaa lausunnon hyvän hallintotavan ja johtamisen sekä sisäisen valvonnan ohjeeseen.
Päätös Tarkastuslautakunta toteaa että hyvän hallintotavan ja johtamisen sekä sisäisen valvonnan ohje on huolella laadittu ja perustuu lainsäädäntöön. Tarkastuslautakunta toteaa myös, että otsikko 3 ja 4 on nimetty samalla tavoin ja hallintojohtaja korjaa tämän.
Toimenpiteet ja otteet kunnanhallitus
Kunnanhallitus 20.04.2026 § 54
90/00.01.02/2025
Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302
Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 30.3.2026 antanut lausuntonsa ohjeeseen. Ohjeeseen on tehty tarkastuslautakunnan huomioimat korjaukset.
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyvän hallintotavan ja johtamisen sekä sisäisen valvonnan ohjeen hyväksyttäväksi.
Päätös Päätösehdotuksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet valtuusto
| Edellinen asia | Seuraava asia |