Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 81


 

Valtuustoaloite osallistavasta budjetista

 

Kunnanhallitus 01.06.2026 § 81  

48/00.01.03/2026  

 

 

Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302

 Harri Korhonen, kunnanjohtaja, puh. 044 493 8304

 

 Valtuutettu Viljamaa-Dirks jätti valtuuston kokouksessa 25.5.2026 Rakentavan Kaavin valtuustoaloitteen osallistavasta budjetista.

 

 Aloitteessa esitetään, että osallistavaan budjetointiin varattaisiin tarvittavat varat vuoden 2027 talousarviossa. Esitettävä osallistuvan bujdetoinnin määräraha olisi noin 60 000 euroa, joka osoitettaisiin kuntalaisille osallistavan budjetoinnin projektiin.

 

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Sen toteuttamiseen ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa menetelmää, vaan sitä voidaan toteuttaa monin eri tavoin. 

 

Osallistuvaa budjetointia voidaan käyttää monissa erilaisissa tilanteissa, monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Sitä voidaan hyödyntää, kun suunnitellaan ja tehdään päätöksiä esimerkiksi investoinneista tai palveluista.

 

Kaavin kunnan hallintosäännön 20 §:n 2 momentin mukaan aloite on lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Aloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen mukaisesta asiasta. Aloite on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa ja toimenpide annetaan tiedoksi valtuustolle.             

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus huomioi valtuustoaloitteen talousarvion valmistelussa ja vastaa valtuustoaloitteeseen hallintosäännön mukaisesti.

 

 

Päätös

 Päätösehdotuksen mukaan.

 

 

Toimenpiteet ja otteet