RSS-linkki
Kokousasiat:https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2026/Pykälä 39
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite hyvinvointi- ja päihdetyöntekijästä
Kunnanhallitus 01.06.2026 § 80
Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302
Harri Korhonen, kunnanjohtaja, puh. 044 493 8304
Valtuutettu Saario jätti valtuuston kokouksessa 25.5.2026 valtuustoaloitteen hyvinvointi- ja päihdetyöntekijän palkkaamisesta Kaavin kuntaan.
Aloitteessa esitetään, että Kaavin kunta selvittää ja palkkaa kuntaan hyvinvointi- ja päihdetyöntekijän, jonka työajan- ja tehtävien suhde olisi 50/50.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Siitä on säädetty kuntalain 1 §:ssä siten, että niillä on yleinen velvoite edistää asukkaidensa hyvinvointia. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa laissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tarkemmin säädetty kuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Myös hyvinvointialueilla on saman tyyppinen vastuu edistää hyvinvointia ja terveyttä osana omaa toimintaansa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on siis keskeinen yhdyspinta eli yhteistyötä vaativa kokonaisuus kuntien ja hyvinvointialueiden välillä.
Kaavin kunnan hallintosäännön 20 §:n 2 momentin mukaan aloite on lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Aloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen mukaisesta asiasta. Aloite on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa ja toimenpide annetaan tiedoksi valtuustolle.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) lähettää valtuustoaloitteen kasvun ja oppimisen toimialalle valmisteltavaksi siten että valmistelu tulee olla valmis syyskuun loppuun mennessä ja
2) huomioi valtuustoaloitteen talousarvion valmistelussa.
Päätös Päätösehdotuksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet kasvun ja oppimisen toimiala
Kasvun ja oppimisen lautakunta 27.10.2026 § 39
48/00.01.03/2026
Valmistelija Teemu Laasanen, rehtori-sivistysjohtaja, puh. 044 753 0295
Hyvinvointi- ja päihdetyöntekijän palkkaamisesta Kaavin kuntaan on käyty keskustelua talousarvioseminaarissa 21.9.2026.
On selvää, että hyvinvoinnin edistäminen sekä ehkäisevä päihdetyö ovat sekä kunnan että hyvinvointialueen yhteinen työtehtävä.
Kasvun ja oppimisen toimiala suhtautuu myönteisesti valtuutettu Jari Saarion aloitteeseen, jossa esitetään hyvinvointi- ja päihdetyöntekijän palkkaamista kuntaan. Kokoaikaisen työntekijän palkkaaminen kuntaan tarkoittaa kuitenkin 50 000-60 000 euron kokonaiskustannuksia. Talousarviota 2027 valmisteltaessa on viranhaltijavalmistelussa todettu, ettei Kaavin kunnalla ole mahdollisuutta palkata uutta työntekijää pelkästään tähän toimeen.
Hyte- ja päihdetyön resurssia pyritään järjestelemään kunnan sisäisin järjestelyin vuoden 2027 aikana. Asia on myös huomioitu talousarvion 2027 valmistelussa.
Esittelijä Rehtori-sivistysjohtaja
Päätösehdotus Kasvun ja oppimisen lautakunta lähettää yllä olevan selostusosan kunnanhallitukselle vastineeksi valtuustoaloitteeseen.
Päätös Päätösehdotuksen mukaan.
Toimenpiteet ja otteet kunnanhallitus
| Edellinen asia | Seuraava asia |