Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaavin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kaavi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.03.2026/Pykälä 36



 

Valtuustoaloite ennaltaehkäisevästä toimintamallista

 

Kunnanhallitus 02.03.2026 § 37  

22/00.01.03/2026  

 

 

 

Valmistelija Juho Pulkka, hallintojohtaja, puh. 040 533 1302

 

 Valtuutettu Elvi Heikkinen on jättänyt valtuuston kokouksessa 16.2.2026 valtuustoaloitteen ennaltaehkäisevän toimintamallin luomisesta Kaavin koululle.

 

 Hallintosäännön 20 §:n mukaan valtuustoaloite on lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Aloitteen käsittelee se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen mukaisesta asiasta. Aloite on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa ja toimenpide annetaan tiedoksi valtuustolle.

 

 

Vaikutusten arviointi Päätös tukee kuntastrategian päätavoitetta yksi: Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointi paranee.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee aloitteen tiedokseen ja lähettää sen kasvun ja oppimisen toimialan valmisteltavaksi. Aloitteeseen on vastattava 31.8.2026 mennessä.

 

 

Päätös Päätösehdotuksen mukaan.

 

 

Toimenpiteet ja otteet kasvun ja oppimisen toimiala